Lyhytterapia tarjoaa tilan pysähtyä silloin, kun elämä tuntuu kuormittavalta tai oma kokemus kaipaa enemmän ymmärrystä. Usein ihmiset hakeutuvat keskusteluun tilanteessa, jossa ajatukset, tunteet tai elämäntilanne tuntuvat vaikeilta käsitellä yksin. Lyhytterapia auttaa tarkastelemaan näitä kokemuksia rauhassa ja rakentamaan niihin uudenlaista suhdetta. Työskentelyn tavoitteena on vahvistaa mielen joustavuutta – kykyä kohdata ajatuksia ja tunteita ilman, että ne rajoittavat elämää liikaa.
Lyhytterapiaa tarjoan tässä vaiheessa haarjoittelijana, sillä se kuuluu koulutukseeni, jota viimeistelen parhaillaan. Minulla on myös kolmen vuoden psykodraamaterapian koulutus (TRO), joka luo myös hyvän perustan terapeuttiselle työskentelylle.
Milloin lyhytterapiasta voi olla hyötyä
Lyhytterapia voi olla hyödyllinen esimerkiksi silloin, kun
Työskentely
Lyhytterapia on rauhallista keskustelua, jossa tarkastellaan asiakkaan kokemuksia hyväksyvästi ja uteliaasti.
Keskustelussa voidaan esimerkiksi
Työskentely etenee asiakkaan tilanteen mukaan.

Symbolina kivipino
edustaa tasapainoa, läsnäoloa ja tietoista suhdetta omaan kokemukseen. Lyhytterapiassa pysähdytään tarkastelemaan ajatuksia, tunteita ja elämäntilanteita rauhassa, kiirehtimättä ja tietoisesti. Tämä voi auttaa vahvistamaan mielen joustavuutta ja löytämään uusia tapoja kohdata elämän tilanteita.
Lyhytterapia perustuu tietoista läsnäoloa hyödyntäviin terapiamalleihin. Näihin kuuluu hyväksymis- ja omistautumisterapia (ACT) sekä myötätuntoon perustuvaan terapia (CFT) ja mindfulness perustainen kognitiivinen terapia (MBCT). Työskentelyssä tarkastellaan ajatuksia, tunteita ja kokemuksia tavalla, joka lisää hyväksyntää, tietoisuutta ja myötätuntoista suhtautumista itseen. Tavoitteena on vahvistaa mielen joustavuutta – kykyä kohdata oma kokemus ilman, että se rajoittaa elämää tarpeettomasti.
Elämässä ja työssä kohtaamme jatkuvasti tilanteita, jotka herättävät ajatuksia, tunteita ja reaktioita. Kiire, paine tai kuormitus voivat kaventaa näkökulmaa ja saada meidät toimimaan automaattisesti. Silloin toimintaamme ohjaa turvattomuuden tunne ja kokemus uhasta. Tällöin yhteys siihen, mikä on todella tärkeää, voi hämärtyä.
Lyhytterapia keskittyy mielen joustavuuden kasvattamiseen. Se on kykyä kohdata oma kokemus avoimesti ja toimia tietoisesti myös silloin, kun tilanteet ovat haastavia. Kun mielen joustavuus kasvaa, ihminen pystyy tarkastelemaan kokemustaan selkeämmin ja tekemään tietoisia valintoja. Nämä valinnat korostuvat elämän risteyskohdissa.
Lyhytterapiassa keskeistä on turvallinen ja hyväksyvä keskustelutila. Sen avulla asiakas voi tarkastella omaa kokemustaan hieman etäämmältä ja löytää uusia tapoja suhtautua ajatuksiin, tunteisiin ja elämäntilanteisiin. Tavoitteena ei ole poistaa vaikeita kokemuksia, vaan vahvistaa kykyä elää niiden kanssa joustavammin.